Näet kalenteri myös Instagram @Jarnan_marsula tai Facebook Jarnan marsula

Luukku 1:

Pienessä kannossa asuu Öykkäripeikko, joka kuljeskelee metsässä joka päivä. Hänen nimensä tulee siitä, että hän ei osaa säästellä sanojaan. Ei hän paha ole vaikka suusta välillä sammakoita luikkiikin karkuun. Tämä on ollut hänen ongelmansa jo pienestä peikkopojasta saakka. Öykkäri on hyvin yksinäinen, koska muut peikkolapset pelkäävät häntä vaikka hän kuinka selittää, että hän on ihan kiltti peikko. Peikkoja ei koskaan muutenkaan pidetä kiltteinä vaan tuhmina otuksina. Kyllä Öykkärilläkin on yksi kaveri Hallatar. Mitähän Öykkäri saa kokea ennen joulua? Voiko Öykkäri koskaan muuttua kiltiksi peikoksi? Voisiko metsän otuksista olla apua tässä? 

Luukku 2:

Öykkäri on lähtenyt pikkuiselle kierrokselle metsään Hallattaren kanssa. Talven ensilumi on satanut maahan ja se on puhtaan valkeaa. Öykkärin tallustellessa pitkin poikin hän huomaa maassa jäljet ja nuuskii niitä ja pyörittelee päätään.

“Kukahan voisi olla jättää tällaiset jäljet?”, pohtii Öykkäri. 

Hetken päästä lumesta nousee pitkät valkea korvat ylös. 

“Voi sinuakin raukkaa pupu parkaa. Olet vain kurja tyhmä otus.” Öykkäri huudahtaa.

 Pupu loikkii peikkoa kohti. 

“Voi sinua likakasaa!”, Pupu sanoo tomerasti ja paukauttaa takatassuillaan maata niin, että lähellä olevan pensaan lumet putoavat alas. Öykkäri päättää pyytää anteeksi Pupulta ja selittää asiaa. Pupu kertoo Öykkärille salaisia asioita, joiden avulla Öykkäri voisi päästä eroon tästä ongelmastaan. Pupu ojentaa pienen karvatupon Öykkärille. 

“Pidä se tallessa, koska voit tarvita sitä vielä.”, Pupu sanoo salaperäisenä ja lähtee loikkimaan pois.

Luukku 3:

Öykkäri ja Hallatar istuskelevat kannon kolon terassilla siemailemassa kaakaota kauniina talviaamuna. Yöllä on satanut lunta ja se kimaltelee kuin maassa olisi tuhansia timantteja. Hanki on vielä koskematon. 

“Katso kuinka kaunista täällä on”, Hallatar sanoo. Öykkäri katselee ympärille ja haistelee tuoksuja samalla. 

“Hyi kamala kuinka rumaa täällä on”, Öykkäri huudahtaa. Sanottuaa hän laittaa ison likaisen tassunsa naaman teen tukkien suunsa. “Etkö oikeasti koskaan osaa muuta kuin päästellä sammakkoja suustasi”, sanoo Hallatar hieman kiukkuisena vaikkakin ymmärtävästi. Hetken istuttuaan tuppisuina alkaa hangessa näkymään pieni ura, jota pitkin heitä lähtestyy Hiiri. Hiiri kiipeää terassille ja kaivaa pienestä pussukastaan esille pienen kultahipun. 

“Mikä tuo on”, kysyy Öykkäri. 

“Se on kultahippu pienestä Onnen luolasta, jonka nimen mukaisesti kultahiput tuovat onnea saajalleen ja sitä sinä totisesti tarvitset”, sanoo Hiiri painokkaasti ja luikkii lumen sekaan jatkamaan matkaansa. Tuoko hippu onnea Öykkärille?

Luukku 4:

Öykkäri on lähtenyt metsään katselemaan metsäneläinten menoa. Hän ei viihdy oikein muiden peikkojen seurassa. Hän haluaisi kovasti muuttua. Kulkiessaan lumisessa metsässä hän pyörittelee samalla taskusta olevaa kultahippua ja pohtii voisiko se oikeasti tuoda onnea. Joku heittää Öykkäriä lumipallolla. 

“Kuka limanuljaska rumilus heittelee minua lumipallolla”, huudahtaa Öykkäri niin kovaan ääneen, että lähimpien puiden oksilta tippuu lumi alas. Lumen läpi könyää Hallatar kohti Öykkäri ja hänen perässään pomppii Rotta. 

“Oliko sinun pakko huutaa niin kovaa”, Hallatar esittää kysymyksen Öykkärille. 

“Oli, koska sen limanuljaskan täytyy saada rangaistus”, vastaa Öykkäri pontevasti. Samassa Rotta on liittynyt seuraan. “Heippa! Sinä olet varmaan Öykkäri”, kysyy Rotta.

“Kyllä minä olen ja anteeksi ei ollut tarkoitus aiheuttaa häiriötä”, vastaan Öykkäri. Rotta kaivaa pussukasta pienen kuivan vihreän kuoriaisen.

“Jauha tämä pienen pieneksi jauheeksi, niin se auttaa sinua”, Rotta sanoo rauhallisella äänellä ja lähtee luikkimaan takaisin metsään. Miten jauhe voisi auttaa Öykkäriä?

Luukku 5:

Hallatar on sopinut Öykkärin kanssa, että he näkisivät metsässä olevalla kalliolla, josta näkee pitkälle metsään. Maisema on henkeä salpaavan kaunis. Öykkäri on noussut korkean kallion laelle ja puuskuttaa. 

“Oletko sinä noin vanha ja raihainen, kysyy Halla Öykkäriltä vitsillä. 

“En todellakaan ole mikään vanha raihainen otus”, vastaan Öykkäri kiihtyneenä. 

Puskasta alkaa kuulua rapianaa. Ahma mönkii lähemmäs Hallatarta ja Öykkäriä. 

“Uskotko sinä marsu rukka, että tuollaisesta voisi vielä saada kunnollisen peikon”, naurahtaa Ahma viheliäisesti.

“Tuommoisen pikku marsun minä söisin helposti välipalaksi”, jatkaa Ahma ivalliseen sävyyn. 

Hallatar hyppii Ahmaa kohti. “Uskotko sinä Ahma rukka, että pelkäisin sinua”, Hallatar sutjauttaa takaisin. 

Ahma katsoo pientä kiukkuista marsu neitiä ihmeissään. 

“Enhän minä sitä tosissani sanonut”, Ahma vaikeroi. “Mene tiehesi ja äläkä arvostele toisia, jos et itse osaa käyttäytyä”, Hallatar sanoo painokkaasti. Ahma lähtee paikalta noloa pois. Voiko pieni pippurin marsu olla Öykkärin paras apu tulla kiltiks?

Luukku 6:

Hallatar ja Öykkäri istuvat kannon kolon vieressä ja pohtivat mitä tänään voisi tehdä.

“Voisimme lähteä laskemaan mäkeä”, ehdottaa Hallatar. 

“Hyi kamala sehän on lasten hommia”, huudahtaa Öykkäri. 

Öykkäri katselee varpaitaan ja pohtii kuinka voisi sanoa, että se olisikin oikein mukava idea. 

“Ei sitten”, draamailee Hallatar ja katsoo kiukkuisena peikkoon päin. Hallatar tekee tätä kiusallaan, koska sillähän herättelee peikkoa ajattelemaan sanomisiaan.Öykkäri kumartuu kohti Hallatarta.

“Anteeksi ei ollut tarkoitus olla ilkeä ja idea on aivan mahtava.”, Öykkäri sanoo hieman alakuloisella äänellä. 

Kävellessään kohti mäkeä korviin kautautuu kopina ja iloinen lauleskelu.

“Kuka tuollaista ilopilleriä jaksaa”, tuhahtaa Öykkäri. 

Hallatar mulkaisee Öykkäriä. Öykkäri nostaa käden suun eteen ja sanoo “hups”. Hallatar vilkuttaa Suomettarelle. Suometar tulee lähemmäs ja laskee päänsä kohti Öykkäri ja Hallatarta. 

“Mihinkäs te olette menossa”, kysyy Suometar.

“Laskemaan mäkeä”, Hallatar vastaa.

“Taidat olla melkoinen suustasi peikko”, Suometar sanoo katsoen Öykkäriä kohti.

 “Ikävä kyllä”, vastaa Öykkäri. 

Suometar kaivaa esille hopeisen hevosen kengän ja antaa sen Öykkärille. 

“Tämä tuo sinulle onnea. Säilytä se.”, sanoo Suometar ja katoaa metsään.

Miten ihmeessä kenkä voisi auttaa Öykkäri?

Luukku 7:

Öykkäri ja Halla ovat lähteneet katsomaan yhdessä jäätynyttä lampea. Tuuli on kasannut jäälle hienon näköisiä kasoja lumesta.

Öykkäri katselee kasoja ja miettii mitä ne voisivat esittää. 

“Hallatar! Katso tuo voisi esittää karhua”, Öykkäri sanoo osoittaen samalla isoa kasaa lunta.

“Niin voisikin. Tuo tuolla taas haltijaa,” Hallatar toteaa osoittaen lumikasaa, jossa kaksi oksaa näyttää käsiltä.

“Hyi! Täällä on paljon lunta ja ikävän näköistä”, Öykkäri möläyttää ja sanottuaan nostaa käden suulleen.

Lampi on kauniilla paikalla keskellä metsää. Sitä kiertää hieno kuusimetsä. Puiden välistä alkaa kuulumaan iloisia ääniä. Hallatar katsoo olkansa yli ja huomaa siellä Kettu emon poikasineen. Kettu on tuonut pennut leikkimään lammen jäälle. Se liukuu kivasti pikku tassujen alla. 

“Menkää vain pennut. Minä jään tähän hetkeksi”, sanoo Kettu.

“Hei Kettu”, huudahtavat Öykkäri ja Hallatar yhteen ääneen.

“Hei! Peikko sinä tarvitset apua tuohon sinun möläyttelyyn”, Kettu tuumaa tiukasti. 

Kettu ojentaa pienen nipun hännän valkoisia karvoja Öykkärille. Sen jälkeen Kettu katoaa poikasineen metsään yhtä nopeasti kuin oli sieltä tullutkin. Mitä pieni karvanippu voisi hyödyttää Öykkäriä?

Luukku 8:

Punatulkku 

Keskellä metsää kasvaa valtavan kokoinen tammi, joka on monia satoja vuosia vanha, jonka uskotaan kiittävän jouluyönä metsänväkeä hyvistä teoista. Metsänväellä on tapana viedä sinne talvisin linnuille siemeniä lintulaudoille, koska lintujen on vaikeaa löytää ruokaa metsästä talvella, mutta yhteisö huolehtiin heistä. Hallatar on puhunut Öykkärille jo syksyllä, että voisi rakentaa lintulaudan, kun on näppärä käsistään.

 Öykkäri on edellisenä iltana kannon kolossaan askarrellut lintulaudan ja ommellut kaksi pussia, joista toiseen hän laittaa siemeniä ja toiseen kaiken mitä on metsäneläimiltä saanut. Öykkäri on Hallattaren kanssa puhunut, että he kohtaisivat puun luona. Öykkäri istuskelee puun juurella odottamassa Hallatarta, kun pieni Punatulkku lennähtää hänen luokse. Punatulkku kallistelee päätään katsoessa Öykkäri.

“Mitä sinä kurja pieni lintu siinä toljotat”, sanoo Öykkäri kipakasti.

“Katselen sinua ja mietin miten sinä voit olla noin paha suustasi”, Punatulkku sanoo rauhallisesti.

Hallatar on saapunut paikalle kuuntelemaan Punatulkun ja Öykkärin keskustelua. Öykkäri on selittänyt Punatulkulle sen, että ei voi sille mitään. Lintu tiputtaa nokastaan Öykkärin kämmenelle siemenen.

“Se on onnen puun siemen. Se mitä siitä tulee riippuu sinusta itsestäsi”, sanoo Punatulkku ja lennähtää tiehensä.

“Pitäisikö se kylvää purkkiin aluksi kasvamaan”, kysyy Hallatar Öykkäriltä.

“En minä tiedä”, Öykkäri vastaa.

Voiko puu tuoda onnea? Vaikuttaako puun kasvuun se puhuuko hyviä vai huonoja asioita?

Luukku 9:

Hallatar ja Öykkäri ovat kävelemässä pienellä lähteelle, joka sijaitsee metsässä lähellä korkeaa kalliota. Lähde ei jäädy koskaan vaan solisee iloisesti läpi vuoden. Lähteellä käyvät metsänväki hakemassa vettä koteihinsa ja linnut juomassa. Öykkärin perheellä on pitkä perinne hakea vettä lähteeltä ja pullottaa sitä pikkupulloihin suvun vanhimmille peikoille ja lisätä sinne jotain mukavan tuoksuista asiaa. 

Lähteellä on kaunista ja hangessa näkyy tuhansia eri eläinten jälkiä. Niitä pienet peikkolapset tykkäävät arvuutella kenen ne on. 

“Onko tuo karhun jälki”, kysyy Öykkäri.

“On se kyllä valtavan iso ja siinä näkyy kynnetkin. Hyvin mahdollista”, tuumaa Hallatar.

“Ajattele, kun iso ilkeä karhu tulisi ja söisi sinut suihinsa”, Öykkäri pelottelee Hallatarta.

“Tuo ei ole kivaa”, tuumaa Hallatar.

Lähteestä nousee pää ja pian hyvin pitkulan mallinen eläin nousee Hallattaren ja Öykkärin eteen.

“Hei Kärppä! Mitäs sinä lähteestä etsit”, ystävykset tervehtivät ja kysyvät.

“En mitään erikoista. Tuo sinun ystäväsi on hirveän suulas.” tuumaa Kärppä kiihtyneesti.

“Tiedän, mutta me olemme etsimässä siihen ratkaisua”, vastaa Hallatar.

Kärppä kaivaa laukustaa kauniin ametistin ja ojentaa sen peikolle ja katoaa lähteen syvyyksiin. Voisiko ametistista olla peikolle hyötyä tässä hommassa?

Luukku 10:

Öykkäri ja Hallatar ovat lähteneet taas kohti metsän hienoa ylvästä kalliota. Sieltä näkyy melkein koko metsä. Öykkäri on pohtinut, että jos sieltä löytyisi, joku puu karahka, jota voisi laitella ja tehdä siitä vaikka jonkinlaisen joulukoristeen, jossa istuisi vaikka pieniä tonttuja. 

“Olisiko tämä tai tämä sopiva”, Öykkäri kysyy.

“Tuo on hyvin hauska kiemurainen”, Hallatar osoittaa toista karahkaa.

“Kiehkurat ovat rumia ja kamalia”, huudahtaa Öykkäri.

“Hömelö sanoi kiemurainen en kiehkura”, Hallatar sanoo hieman naurahtaen.

“Ehkä tämä onkin hienompi”, Öykkäri mallailee karahkaa.Äkkiä läheiselle isolle kivelle hyppää Ilves. Ilves katselee Öykkäriä ja Hallatarta. 

“Ompas kiva nähdä teitä kaverukset”, Ilves sanoo möreällä äänellä.

“Hei Herra Ilves, mitä luolaa kuuluu?”, kysyy Hallatar

“Ihan hyvää. Kiitos. Tässä olisi hieman onnen hiekkaa ystävällesi”, sanoo Ilves ja luikkii yhtä nopeasti kuin tulikin horisonttiin.

Mitä ihmettä Öykkäri tekee hiekalla?

Luukku 11:

Hallatar ja Öykkäri makoilevat takan edessä ja pohtii millaisen joulun he järjestäisivät yhdessä. Jouluna kenenkään ei tule olla yksin metsässä. He pohtivat erilaisia ruokia, piparien leivontaa ja kuusen tuomista sisään ja koristelua. Haaveena olisi järjestää ainutlaatuinen joulu. Ehkä he voisivat kutsua muita yksinäisiä seurakseen. 

Yhtäkkiä ovi kolahtaa ja Hallatar ja Öykkäri kipittävät ovelle. Mitään ei missään näy. Olisiko tuuli käynyt oveen tai olisiko puu vaan elänyt? He päättävät palata takaisin takan luokse tekemään suunnitelmiaan. Pienelle pöydälle on ilmestynyt kirje.

“Hei katso onko tuo kirje sinun”, kysyy Hallatar

“Hyi! Ei me peikot kirjoiteta kirjeitä”, sanoo Öykkäri, mutta kirje kuitenkin kiinnostaa häntä ja nappaa sen käteensä ja haistelee sitä tarkoin ja yrittää tavata mitä siinä lukee. Öykkäri ei ole kovin hyvä lukemaan, koska ollessaan peikkokoulussa hänet heitettiin useasti ulos luokasta möläytyksien takia.

“Anna tänne se kirje, niin voin auttaa sinua lukemaan kirjeen”, sanoo Hallatar.

“Kiitos, että haluat auttaa”, sanoo Öykkäri.

Kirjeessä lukee: “Hyvä Öykkäri! Sait Punatulkulta siemenen ja Ilveksekseltä hiekkaa. Suomettarelta kengän. Laita kenkä ovesi päälle se tuo sinulle onnea. Istuta siemen multaan ja ripottele hiekka tasaisesti mullan päälle. Kärpän antama kivi hio se koruksi kaulaan. Tässä muutama vihje onnellisuuden ja hyvän tuurin lisäämiseksi.

” Kirjeessä ei ole kenenkään puumerkkiä. Kuka on voinut kirjeen lähettää ja kuka kumma sen on sisälle tuonut, kun ketään ei näkynyt sisällä?

Luukku 12:

Öykkäri on lähtenyt aamusta seikkailemaan taas metsään, koska metsässä on aina jotain uutta nähtävää. Joka kerta näet jotain mitä et ole edellisellä kerralla nähnyt. Öykkäri on sopinut, että tapaisi Hallattaren taas vanhan tammen luona, niin he voivat täyttää taas lintujen ruokavarastot. Jos antaa jotain hyvää toiselle, niin sinullekin voi tapahtua jotain mukavaa ja odottamatonta. Jos vain ilkeilee eikä pidä muista metsän eläimistä huolta, niin ei voi edes toivoa, että joku olisi sinulle ystävällinen. Nämä viisaat sanat lukee pienessä taulussa metsän keskusaukiolla, jossa pidetään joka joulu pieni jouluhartaus metsän eläinten kesken ja vuoden aikana syntyneille pikkuväelle annetaan pienet lahjat Metsän puolesta. Silloin kuin Öykkäri oli pieni peikkopoika hän sai pienen pussin multaa ja siemenen, josta kasvoi sitten lopulta iso kuusi, joka on hänen tupansa vieressä yhä pystyssä. Öykkäri muistelee tätä aina kävellessään metsässä ja leikkii ajatuksella kenen mikäkin puu tai kasvi voisi olla.

Öykkäri on ajatustensa kanssa liikkunut vilkasta tahtia kohti tammea ja Hallatar onkin jo siellä vastassa Öykkäri. Hallatar heiluttaa Öykkärille tassua. Öykkäri huomaa Hallattaren ja he alkavat saman tien täyttämään lintulautoja. Yhtäkkiä vanhan tammen oksalle lennähtää Pöllö.

“Hui, että minä säikähdin tuota linnun körilästä, joka tuonne istahti”, sanoo Öykkäri äänekkäästi.

“Kröhöm….. Voisitko sinä edes yrittää kunnioittaa herra Pöllöä, joka on metsän Pääeläin”, Hallatar vinkkaa Öykkärille.

“Oi, anteeksi herra Pöllö. Ei…minun…pitänyt… noin…. sanoa. Mutta tämä minun ongelmani vai johtaa minua näihin kiusallisiin tilanteisiin”, Öykkäri änkyttää ja siirtää kätensä selän taakse ja kääntää häpeissään kanteensa lumeen.

“Saat anteeksi ja kyllä minä viisaana ymmärrän, että et sinä tuolle voi mitään”, Pöllö sanoo ja alkaa sukimaan sulkapukuaan.

“Tässä sinulle sinulle sulka kirjoita sillä toiveesi paperiin ja laita se kotisi verannan pöydälle”, sanoo Pöllö ja lennähtää lentoon ja häviää metsään syvyyksiin.

Mitä ihmettä tuokin taas tarkoittaa ja miksi se pitäisi jättää juuri verannan pöydälle?

Luukku 13:

Öykkäri on Hallattaren kanssa lähtenyt metsän reunassa olevan pellon laidalle katselemaan maisemia. Valkoinen hanhi on kuin suuri pilvi, jonne voi upota. Hallatar ja Öykkäri heittelevät toisiaan lumipalloilla ja leikkivät lumella. 

“Pitäisikö meidän tehdä lumiukko”, kysyy Hallatar.

“Joku typerä valkoinen ukko. Eihän siinä ole päätä eikä häntää”, sanoo Öykkäri painokkaasti.

“Tiedätkö, että se voi muuttua eläväksi”, kysyy Hallatar.

“Oletko sinä pieni marsu aivan sekaisin”, kysyy Öykkäri.Puiden takaa ilmestyy iso hahmo, joka jolkottelee rauhassa. Se on todella iso eläin. Iso tumma varjon erottuu metsästä. Hetken päästä sieltä tulee esiin herra Hirvi.

“Kuulin teidän kinastelun ja ajattelin tulla katsomaan mitä täällä tapahtuu”, herra Hirvi tokaisee.

“Tuo ei usko, että lumiukoista voi tulla eläviä tietyllä säällä”, sanoo Hallatar.

“Voi kuule peikko aivan totta se on. Olen nähnyt kuinka lumiukot kerääntyvät tälle pellolle juhlimaan talvea”, Hirvi toteaa.

“Sinäkin taidat olla lyönyt pääsi”, toteaa Öykkäri.

“Ei, en ole. Mutta tässä on sinulle tämmöinen kulho, jota sinä tulet vielä tarvitsemaan”, Hirvi ojentaa hirven sarvesta tehdyn kulhon Öykkärille ja lähtee jolkottelemaan pellon yli.

Mitä ihmettä kulholla voitaisiin tehdä, sehän on vain kulho? Voisiko Hallatar ja Öykkäri vielä kohdata tekemänsä lumiukon elävänä?

Luukku 14:

Öykkäri ihmettelee, kun kirje ei ole vielä kadonnut verannalta. Koskahan joku sen voisi hakea ja kuka se mahtaa olla. Hallatar on ollut Öykkärin luona yön ja he ovat kirjoittaneet Pöllön antamalla sulalla Öykkärin toiveen paperiin ja vieneet sen verannalle kukka-asetelmaan. Öykkäri on alkanut mielessään miettimään, jos hänen toive onkin liian suuri toteutettavaksi ja hän on vain kurja peikko, jolta sattuu pääsemään sammakoita. Ehkä jollain on ollut isompi ongelma. Öykkäri havahtuu pienen pieneen narahdukseen.

“Mikä narahti äsken”, kysyy Öykkäri.

“Olin niin omissa ajatuksissa, että en kuullut”, vastaa Hallatar.

He jatkavat puuhiaan ja taas kuuluu hieman kovempi narahdus ja sellainen ääni, että jotain tippui lattialle?

“Kuulitko tuon Hallatar”, kysyy Öykkäri.

“Kyllä. Mennään katsomaan mitä siellä tapahtuu” toteaa Hallatar topakasti.

“Siellä on joku mokoma idiootti varas tietysti”, toteaa Öykkäri kiukkuisena.

Hallatar avaa oven ja katsoo kukka-asetelmaa päin onko kirje hävinnyt. Sillä aikaa hän vierestään käy kovin kova viima sisälle taloon ja Hallatar juoksee takaisin lämpimän takan luokse.

“Siellä ei ollut kirjettä enää ja kumma kylmä tuulahdus kävi vierestäni sisään päin”, toteaa Hallatar.

“Täällä eteisessä on pieni pussi”, huudahtaa Öykkäri, kun on samalla tarkistanut, että mistään ei vedä.

“Keneltä kummalta pussi on kun ei se ollut siinä kun juoksin sisään”, toteaa Hallatar.

“Kurkistetaan pussiin”, ehdottaa Öykkäri.

Avatessa pussin ilmaan tulee joulun tuoksu.

Miksi joku on tuonut Öykkärille pussin? Miksi sisältö tuoksuu joululta? 

Luukku 15:

Hallatar ja Öykkäri ovat lähteneen metsään etsimään luonnosta materiaalia askarteluun. Kyllä näin talvellakin voi löytää kivoja oksia tai varpuja pilkistää lumesta. Öykkäri ei oikein tiedä mitä hän haluaisi vielä askarrella jouluksi, mutta jotain olisi kiva synkkinä iltoina kotona väkerrellä. Metsä on mukavan laaja ja sieltä löytyy kaikenlaista silloin tällöin pitää vain osaa etsiä. Hallatar ja Öykkäri ovat suunnanneet tänään rämeikköön, jossa on paljon kaatuneita puita. Sinne pääsee pienen peltoaukean kautta. Peltoaukealla näkyy iso mustan ruskea kasa karvaa.

“Mennään katsomaan mikä tuo on”, Hallatar sanoo innoissaan.

“Oletko sinä nyt ihan varma, että haluat selvittää tuon haisevan karvakasan mikä se on”, Öykkäri kysyy.

“Miksi oletat sen haisevan? Sinun ennakkoluuloille pitäisi tehdä jotain”, kysyy Hallatar.

Kaverukset kävelevät yhdessä kohti karvaista kasaa ja karvainen kasa alkaa liikkumaan. Se nousee takajaloilleen ja kääntyy.

“Hei Karhu! Eikö sinun pitäisi nukkua talviunta”, kysyy Hallatar.

“Heh heh heh. Nukkuuko joku muka talviunta”, kysyy Öykkäri nauraen.

“Kyllä minä normaalisti nukunkin, mutta meidän talvipesään tuli kosteutta jostain sen verran, että heräsimme ja päätin lähteä pienelle kävelylle katsomaan löytäisinkö jotain, jolla kosteuden saisi kuivattua pois”, Karhu kertoo.

“Meillä ei valitettavasti ole mitään millä voisimme auttaa”, sanoo Hallatar ja polkaisee kikattelevaa Öykkäri varpaille.

“Ei se mitään. Kyllä minä jotain löydän, mutta sinun ystäväsi taitaa tarvita hieman koulun penkkiä ja onnea tuo möläyttelynsä kanssa”, Karhu toteaa rauhallisesti.

Karhu lähtee loikkimaan kohti peltoaukean takana olevaa metsää ja 

pudottaa samalla kulmahampaan näköisen esineen maahan. Hallatar yrittää huudella Karhun perään, mutta Karhu ei kuule mitään. Voisiko karhun kulmahammas olla jonkinlainen onnenkalu? Mitä sille pitäisi tehdä?

Luukku 16:

On myöhäinen ilta Hallatar ja Öykkäri ova lähteneet pellon luo päivä ollut hieman sateinen ja pakkanen on kiristynyt kovin, kun taivaalta on pilvet väistyneet. Tänään voisi olla otollinen päivä nähdä, kun Lumiukot heräävät henkiin ja juhlivat peltoaukealle yöllä. Hallatar ja Öykkäri ovat varanneet tarvikkeita pärjätäkseen siellä, jotta näkisi onko uskomuksessa mitään todenperää. Metsässä on pimeää ja heillä on vain taskulamppu ja lyhty. 

“Pitäisikö meidän laittaa pieni nuotio, koska se voisi lämmittää meitä, jos joudumme pitkään odottamaan, pohtii Hallatar.

“Miksipä ei? Eihän siitä voi olla muuta haittaa kuin kamala haju”, tuumaa Öykkäri.

“Sinä ja sinun kamalat hajusi”, sanoo Hallatar kipakasti.

Pieni nuotio on roihunnut jo jonkin aikaa, mutta yhtäkkiä kova kylmä tuuli sammuttaa sen ja valtava määrä eri näköisiä lumiukkoja lentää heidän ylitse ja pellolle rakennetut lumiukot alkavat elämään ja järjestämään omia juhliaa. 

“Öykkäri katso”, huudahtaa Hallatar ja osoittaa lumiukko laumaa.

“Taidan nähdä jotain unta”, toteaa Öykkäri.

Heidän rakentamansa Lumiukko kävelee heidän luokseen ja tuumaa “Jos johonkin uskoo oikein paljon, niin se toteutuu”. Lumiukko häviää yhtä nopeasti kuin tuli paikallekin.

Voiko jokin unelma toteutua, jos siihen vain jaksaa kovin uskoa?

Luukku 17:

Hallatar ja Öykkäri ovat nukkuneet pitkään, kun viime yönä meni pitkään Lumiukon tapaamisen kanssa. Hallatar on ehdottanut, että he olisivat vain sisällä tämän päivän ja nauttisi takkatulen lämmöstä ja miettisi seuraavan viikon ohjelmaa, kun aattoon on enää vain seitsemän yötä. Paljon on tehtävää ennen aattoa. Pitää leipoa pipareita, laittaa ruokia valmiiksi ja koristella kotia ja sen sellaista.

Ikkunasta aukeaa kaunis talvinen maisema. Lunta on paljon puiden oksilla ja hanki on korkeaa, että sinne voi hypätä. Yhtäkkiä ikkunan ohitse lentää kirkas punainen valopallo. 

“Mikä ihme se oli”, kysyy Hallatar.

“Taas yksi sinun harhoistasi”, tuumaa Öykkäri irvaillen.

“Olet sinä kyllä uskomattoman suorasukainen peikko”, toteaa Hallatar kipakasti ja lähtee ulko-ovelle katsomaan näkyisikö tuota punaita valopalloa jossain vielä. Valopallo pyörii terassilla ja lennähtää avonaisesta ovesta sisään. Se pyörii ja hyörii pitkin Öykkärin kotia, kunnes lennähtää Öykkärin luokse ja alkaa puhua omituiselta kuulostavaa kieltä ja yhtäkkiä valopallo on muuttunut keijuksi.

“Kuka sinä oikein olet ja mitä SINÄ teet kotonani? Tänne ei saa tulla tuollaiset siivekkäät rumilukset”, huudahtaa Öykkäri.

“Suu suppuun turjake. Minä olen Ennustaja Keiju, jolla on sinulle postia, mutta voi olla antamattakin sen sinulle, jos kohtelet minua noin huonosti”, sanoo Keiju painokkaasti.

Hallatar pyörittelee päätään ja kuuntelee, kun pieni kiukkuisen oloinen Keiju antaa kurinpalautusta Öykkärille. Lopuksi Keiju antaa käärön Öykkärille. 

“Tee karhun kulmahampaasta koru ja laita se ametistin viereen roikkumaan kaulaasi. Se tuo sinulle onnea ja saatat löytää tien….”, Öykkäri lukee käärön tekstiä ääneen.

Onko käärössä tarkat ohjeet kuinka hänestä voisi tulla kiltti? Vai onko hän pilannut öykkäröinnillään mahdollisuuden tulla kiltiksi?

Luukku 18

Metsä on kaunis paikka asua. Öykkäri on muuttanut hyvin nuorena peikkona omaan kantoonsa. Se on ollut joskus hyvin hyvin iso mänty, mutta katkennut kovassa myrskyssä ja sen jälkeen sinne pystyi rakentamaan kodin. Koti on Öykkärille kaikki kaikessa. Siellä Öykkäri saa olla juuri sellainen kun on. Siellä ei kukaan arvostele häntä ollenkaan. Kodin pihasta aukeaa jo kaunis näkymä metsään ja lähellä on pieni metsäaukio, jossa on kiva käydä välillä istuskelemassa ja katselemassa metsän menoa. Tähän aikaa vuodesta sen läpi menee paljon metsän väkeä, kun joulukiireet ovat kovimmillaan. Öykkäri on taas tullut kuluttamaan aikaansa siihen ja Hallatarkin on saapunut hänen seurakseen.

Yhtäkkiä jostain alkaa kuulua laulua: Muistat Tuhkimon, Lumikin ja Ruususen varmaan ja Punahilkan ja sudenkin harmaan, mutta PORO tää sulta usein unhohon jää….

“Kuka ihme täällä metsässä kehtaa noin kovaa laulaa”, huudahtaa Öykkäri.

“Ihan kiva, että joku viitsii tuoda tunnelmaa tänne metsään”, tuumaa Hallatar.

Paikalla pyyhältää oikea Jouluporo laulaen, lentäen ja harjoitellen laskeutumista ahtaisiin paikkoihin ja se pysähtyy Hallattaren ja Öykkärin kohdalle. Katselee ja keinuttelee päätään. Tuo turpansa lähelle ja haistelee Öykkäriä.

“Menetkö jo pois siitä, sinä haiseva elukka”, Öykkäri sanoo vihaisesti.

“Kehtaatko sinä haukkua minua haisevaksi elukaksi” sanoo Jouluporo loukkaantuneen oloisesti.

“Kehtaan”, sanoo Öykkäri tiukasti.

Hallatar katsoo sivusta näiden kahden sanaharkkaa toisilleen ja pyörittelee päättää.

“Nyt naamat umpeen molemmat”, komentaa Hallatar molempia.

“MIKSI”, kysyy Jouluporo ja Öykkäri yhteen ääneen.

“Tuo on turhaa. Kummatkin olette hyviä omissa asioissanne ja siitä ei voi kiistellä. Pitää olla ylpeä erilaisuudestaan”, sanoo Hallatar topakasti.

Jouluporo ja Öykkäri pyytävät toisiltaan anteeksi käytöstään. Jouluporo jatkaa liitelyään ja harjoitteluaan metsässä.

Miksi Jouluporo haastoi Öykkärin tämmöiseen sanaharkkaan?

Luukku 19:

Öykkäri ja Hallatar ovat oppineet siihen, että metsässä kävellessään voi törmätä ihan mihin vain, koska metsän väki on kirjavaa sakkia on lintuja, nisäkkäintä, pienen pieniä hyöteisiä ja vaikka ja mitä. Se on metsässä parasta Öykkärin mielestä joka päivä voi tutustua uuteen hahmoon. Näin joulun alla metsässä käy todellinen vilske, kun kaikki hankkivat lahjoja ja mitä kukakin tekee jouluksi ruuaksi. Öykkäri ei ole mikään maailman paras kokki, mutta jotain hänkin osaa valmistaa. Kävellessään metsässä Öykkäri ja Hallatar miettivät millaisia ruoka he osaavat laittaa ja mitä he voisivat jouluna yhdessä syödä. Peikon ja marsun ruokavalio, kun vähän eroaa toisistaan. 

“Voisimme laittaa puuroa aamupalaksi”, tuumii Hallatar.

“Miksi jotain iljettävää puuroa. Ällöä mönjää”, tuumaa Öykkäri.

“Koska se on jouluperinne”, sanoo Hallatar.

Heidän keskustelunsa keskeytyy siihen, kun yläilmoissa käy kunnon viuhuna ja sieltä laskeutuu metsässä asuva Noita alas. 

“Eikös noidat kuulu pääsiäiseen”, töksäyttää Öykkäri.

“Voi hyvää päivää. Minulla on oikeus lentää luudallani juuri silloin kuin sinullakin on oikeus liikkua metsässä. Minäkin satun asumaan metsässä”, murjaisee Noita ärhäkkäästi.

“Voi, että miksi jokaisen kanssa sinun Öykkäri tarvitsee alkaa vääntää asioita solmuun”, tuumaa Hallatar alakuloisena ja häpeissään.

Noita häippäsee paikalta tuohtuneelta ja samalla manaillen jotain. Nopeus kadota on vieläkin nopeampi kuin tulla paikalle. Luudat ovat nykyään paljon tehokkaampia kuin joskus kivikaudella.

Voisiko Öykkäristä tulla vielä kiltti ja huomaavainen? Voisiko Noita langettaa jonkinlaisen manauksen Öykkärille?

Luukku 20:

Öykkäri ja Hallatar on päättänyt vielä kerran ennen joulua kiivetä korkealle kalliolle katselemaan, kun metsän väki on saanut laitettua jouluvaloja pitkin poikin metsää. Metsä on hyvin kaunis valomeri silloin ja kalliolta näkee metsän pitkälle. Siellä saattaa nähdä kun Joulupukin porot harjoittelevat reen vetämistä ja lentämistä näin joulu alla. Sitä Öykkäri ja Hallatarkin ovat menneet katsomaan, jos onni olisi heidän puolellaan.

“Vielä olisi vähän kiivettävää”, toteaa Hallatar, joka on puolta nopeampi kiipeämään kuin Öykkäri.

“Juu juu. Täältä tullaan kun keritään”, sanoo Öykkäri painokkaasti.

Vastaan tulee jos jonkinlaista eläintä niin pieniä kuin isoja puhellen siitä mitä kaikkea ovat nähneet kallion laelta. Viime päivinä on satanut paljon lunta, joka tekee kiipeämisestä vielä raskaampaa. Hallatar on keittänyt kaakaota ja tehnyt pikkuleipiä mukaan, jotta olisi miellyttävämpää katsella näkymiä.

“Perillä”, kiljaisee Hallatar iloisena.

“Jippii vihdoinkin”, tuumaa Öykkäri.

“KATSO tuolla on tähdenlento. Nyt sinä voit toivoa siltä jotain”, hihkaisee Hallatar.

“Joku taitaa olla taikauskoinen”, ääni kuuluu läheltä, mutta mitään ei näy. Pian alkaa lumikinoksen takaa hahmottua koiraa muistuttava hahmo. Se ei olekaan koira vaan rouva Susi. Susi tulee parivaljakon luokse ja alkaa keskustelemaan heidän kanssaan.

“Tässä sinulle peikkoseni sormus, siinä on kuukivi. Se antaa sinulle voimaa, kun laitat sen täyden kuun aikaa ikkunalaudalle latautumaan”, sanoo Susi rauhallisesti.

“Ei me peikot pidetä kuule mitään helyjä”, tuumaa Öykkäri irvaillen.

“Kiitos Susi tästä hienosta sormuksesta”, sanoo Hallatar kiltisti ja polkaisee Öykkäri varpaille, jotta tuo tajuisi pyytää Sudelta anteeksi.

“Anteeksi Susi, minä en vaan voi tälle mitään”, Öykkäri sanoo nöyrästi.

Susi painuu omille maille hiljaa hiipien, jotta ei säikäytä ketään, joka on tullut katselemaan maisemaa.
Voiko sormus antaa voimaa taistoon Öykkärille?

Luukku 21:

Öykkäri ja Hallatar ovat lähteneet käymään Öykkärin vanhemmilla aikamoisen matkan päähän. Peikkojen elämä on keskittynyt tietylle alueelle ja siellä on aivan erilainen meno. Kaikki kiusoittelevat toisiaan ja elävät leväperäisesti ja sotkuisesti. Siinä mielessä Öykkäri on hyvin poikkeava peikko.

“Kaikenlaista sakkia kyllä asuu teillä päin”, toteaa Hallatar silmät pyöreänä.

“Totta turiset. Kaikilla on joku erikoisuutensa ja niitähän me kaikki peikot mielellämme esittelemme paitsi minä”, toteaa Öykkäri vaisusti.

Pienen puskan juuresta kuuluu manailua ja tuskastumisen ääniä. Mikä ihme siellä puskassa manailee peikkoja. Siellä on vihreä tonttu jäänyt kiinni peikkolasten virittämiin ansoihin. “Voisiko tässä metsässä olla edes yksi järkevä olio?”, toteaa tuskastunut tonttu.

“Hei! Tarvitsetko apua”, kysyy Hallatar kohteliaasti.

“En ainakaan tuolta peikolta”, toteaa tonttu.

“En minä ansoja virittänyt. Se oli peikkolapset ja kukapa tuollaista vanhaa pikku ukkoa haluaisikaan auttaa”, sanoo Öykkäri.

Hallatar purkailee peikkolasten asettamia ansoja, auttaa kiukkuisen tontun pystyyn ja pyyhkii tontun nutun.

“Hei vaan ja anteeksi! Olen Metsätonttu. Sinua ei olekaan täällä päin ikinä näkynyt”, toteaa tonttu.

“Hei tässä on ystäväni Öykkäri ja asumme molemmat toisella puolella metsää melkein” toteaa Hallatar ja esittelee ystävänsä.

“Tässä teille hieman pihlajanmarjoja, jos maistuu. Niistä saa esimerkiksi erinomaista hilloketta. Nähdään taas”, toteaa Metsätonttu ja joutaa töihinsä taas. Toivottavasti peikkolasten ilkeydet eivät mene Öykkärin piikkiin, mutta metsässä liikkuu paljon tonttuja partioimassa

Luukku 22:

Hallatar ja Öykkäri istuvat kannon juurella olevalla verannalla katsellen siitä avautuvaa talvista maisemaan. Siellä oravan lapsoset iloisesti hyppivät oksalta toiselle ja kokeilee taitojaan kiivetä puuta pitkin kohti latvaa. Lapsosten leikkiä on mukava katsella niin sisältä kuin ulkoa. Pian emo orava tulee Öykkärin ja Hallataren luokse. 

“Voisitteko hetken katsoa lapsiani, minun pitäisi tehdä vähän joulujuttuja”, kysyy orava.“Totta kai me voimme sinua auttaa”, sanoo Hallatar.

“Nyt en voi tehdä yhtään mitään mitä olisin halunnut”, sanoo Öykkäri.

“Öykkäri! Tuo on marttyyri-käytöstä. Sinulla ei ollut muuta suunnitelmaa kuin käydä kaupassa tänään ja tähän menee vain pieni hetki”, sanoo Hallatar painokkaasti.

He jäävät seuraamaan oravan lasten leikkimistä ja touhuamista ja jossain välissä pikku poikaset päättävät alkaa leikkimään peikon tukalla ja kiipeilemään sinne sun tänne. Öykkäri nauraa hekottaa pienten oravien kanssa. Hallatar miettii, että siinä se nyt on onnensa kukkuloillaan ja äsken oli kieltäytymässä kaikesta. Tunti on vierähtänyt ja orava palaa puuhistaan ja ojentaa Öykkärille ja Hallattarelle kultaiseksi maalaamansa kävyn.

“Tässä teille pieni koriste kiitokseksi”, sanoo orava kovasti kiitellen.

“Kiitos. Ei tästä meille vaivaa ollut.”, sanoo Hallatar.

“Koska vain uudestaan”, sanoo Öykkäri innoissaan.

Orava poistuu poikasineen heidän kotiin vilkuttaen heille vielä kiitokseksi. Kun tekee jotain hyvää niin sinullekin voidaan tehdä jotain hyvää.

Luukku 23:

Tänään on aatonaatto ja huomiseen täytyy valmistella kaikenlaista. Öykkäri ja Hallatar on edellispäivänä hankkinut kaiken tarvittavan Öykkärille, jossa he ajattelivat viettää joulun yhdessä. He ovat aloittaneet aamulla laatikoiden valmistamisen ja seuraavaksi olisi edessä piparit. Pipareita on hauska leipoa ja niiden koristelussa saa käyttää mielikuvitustaan, joka molemmilla on hyvin vilkas.

“Minä teen muutamia sydänpipareita, joita voi sitten koristella ja jakaa sukulaisilleni”, toteaa Hallatar.

“Minä haluan tehdä raketteja ja tähtiä”, Öykkäri sanoo innostuneena.

“Piparit tuovat joulun tuoksun viimeistään kotiin”, sanoo Hallatar nuukien ilmaa samalla.

Pikkuinen punainen tonttu on tullut taloon sisälle tarkastelemaan miten joulun laittaminen eteneen ja raksittaa kirjaansa asiat muistiin. Katsos tontut voivat lähettää erilaisia tonttupartioita korjaamaan tilanteita.

“Hei tonttu”, sanoo Hallatar huomatessaan pikkusen vieraan.

“ Ai kas hei taas. Teillä näyttää olevan kaikki hyvin täällä paitsi tuo peikon möläyttely”, sanoo tonttu.

Tonttu ei ole muistanut laittaa näkymättömyysloitsua päälle ja se vähän tonttua harmittaa, mutta tämä sujahtaa nopsaa karkuun, jotta Öykkäri ei häntä huomaisi.

“Näin oikean tontun”, toteaa Hallatar innoissaan.

“Voi sinua pientä marsua sinun ajatukset laukkaavat vähän liiankin lujaa”, toteaa Öykkäri.

Mutta miksi ihmeessä tonttu sanoi hei taas? Missä tonttu on nähnyt heidät ennen?

Luukku 24:

On jouluaatto ja Öykkärin käytös on muuttunut vain hieman. Taasko hän joutuu pettymään? Onko hän parantumattomasti tällainen öykkäröivä peikko? Öykkäri on murheissaan, kun hän miettii asiaa. Hallatar yrittää parhaansa piristää Öykkäriä. Heidän istuskellessa takan ääressä ulko-oveen kolkutetaan ja Hallatar käy avaamassa oven ja siellä on paketti ja kirjekäärö.

“Katso, joku oli jättänyt ovelle paketin ja kirjeen”, sanoo Hallatar.

“Ei ne minulle ole kun olen ollut niin tuhma peikko”, sanoo Öykkäri alakuloisena.

“Tässä on kortti, jossa lukee Hal….”, kiusoittelee Hallatar.

“No niin siinäs näet”, sanoo Öykkäri alavireisesti.

“No eiku oikeesti tässä lukee Öykkärille”, sanoo Hallatar tirskahdellen.

“Ei tuollaisella saa pelleillä, mutta mitä käärössä lukee”, kysyy Öykkäri.

“Hyvä Öykkäri! Olen nähnyt kuinka paljon pyrit parantamaan tapojasi. Lahjasta löydät tarvittavan tiedon, miten kirous lankee yltäsi. Terveisin Joulupukki”, lukee Hallatar.

Öykkäri repii paketin empimättä auki ja löytää ohjeet sieltä, joissa hänen tulee käyttää eläimiltä saamiaan lahjoja.

Hyvää Joulua kaikille!