marsuista tietoa suomeksi suomalaisille

Säästövinkit

Inflaation ollessa kovana kaikki kallistuu ja monen kukkaronnyörit ovat jo tiukoilla. Monesti on ajatus, että marsujen hoidosta ei voi säästää, koska vaan kalleimmat, paraslaatuisimmat herkut ja ruuat on sopivia marsujen terveelliseen hyvään elämään mutta onko näin? Voiko myös marsujen ylläpidossa säästää, ilman että niiden elämänlaatu tai terveys kärsii? Marsujen hyvän terveyden ja hyvinvoinnin voi taata myös valitsemalla halvempia tuotteita täysin hyvällä omallatunnolla.

Purupaali maatalouskaupasta

Häkin pohjalliset:

Puru: Kalliimpi eläinkaupan puru: 2-3e/kg. Kuukaudessa meno erä voi olla 20-30e kalliimmalla vaihtoehdolla. Maatalousliikkeistä (esimerkiksi: Hankkija, Lantmännen, Puuilo) on saatavilla purua isoissa paaleissa 11-13e 20kg. Kuukausi hinnaksi jää n. 6e. Huono puoli on että puru voi olla välillä pölyävämpää ja merkeissä löytyy eri laatuisia. Esim. Kiva kutterikuivike on vähemmän pölyävä. Saman merkin sisällä eri erissä voi myös olla pölyisyydessä huomattavia eroja.

Vaihda mattoihin: Puruton häkkiratkaisu Alkuinvestoinnin jälkeen kuluina on vain mattojen pesu + jos käytät pissalaatikkoa, niin pissalaatikon kuivikkeet. Mattoja löytyy myös käytettynä Torista. Mattojen pesussa emme suosittele välttämättä käyttämään pyykkikoneen säästöohjelmia, koska monien pyykkikoneiden veden/sähkösäästö ohjelmat Pyörittävät vain pidempään likaista vettä ja käytännössä voi matot joutua pesemään uudestaan. Halvempaa on kilpailuttaa sähkösopimus ja pestä aina täysi koneellinen mattoja. Pyykinpesukoneessa voi pestä n. 4mattoa kerralla koneen koosta riippuen. Kokemus ja omien mattojen koko kertoo parhaiten paljon koneeseen mahtuu, niin että kaikista tulee puhtaita. Pörssisähkösopimuksella seuraa sähkönhintaa ja pese kun hinta on halvimmillaan. 10 sentin sähkön hinnalla 60 asteessa pestynä, pesuaineen maksaessa n. 20senttiä pesukerta ja vesi 4senttiä/ pesu tulee koneellinen maksamaan n.35senttiä. Eurollakin kuussa saa pestyä n.12 mattoa. Kerrostalon pyykkihuoneessa mattojen pesu ei välttämättä maksa mitään muuta, kuin pesuaineet. Kuivata matot narulla, niin kuivausrummusta ei tule kuivauskuluja.

Polttopuupelletti käy myös marsujen pissalaatikoihin
Murukuivike käy myös pissalaatikoihin

Pissalaatikon puupelletit. Eläinkaupassa puupelletit voivat maksaa litralta yli euron. K-kaupoista kissan puupohjaista pellettiä löytyy 0,43e/l. Joka on jo huomattavasti halvempaa. Vielä halvempaa on rautakauppojen/maatalouskauppojen lämmityspuupelletti 0,5-0,8senttiä/kg =(n. 0,25-0,4e/l). n. litra puupellettiä painaa 0,5kg. Muru-kuivike joka on puupellettiraetta. 15kg, 10,9e. = (0,72e/kg = 0,36e/L). Kaikista halvinta on olkipelletti 0,49e/kg (0,25e/l) , joka voi tuoksua puupellettiä voimakkaammin, mutta soveltuu marsuille. Ei välttämättä sovi kaikkien omistajien nenälle

Heinää suoraan viljelijältä hankittuna

Heinä:

Eläinkaupassa heinä voi maksaa 6e/kg. Parilla marsulla menee arviolta 8-10kg kuussa. Kuukausihinta heinälle voi olla yli 60euroa tai enemmänkin. Aina heinän kallis hinta ei kerro heinän laadusta tai ravintoarvoista.

Hyvää heinää voi löytää kyselemällä kasvattajilta/marsupalstoilta, mistä viljelijältä he heinän hankkivat. Heinää voi ostaa paaleissa suoraan viljelijältä. Myös torista saattaa löytää heinänviljelijän syksyllä. Parhaimmillaan heinästä voi saada ravintoaine analyysin tiedot sen valkuaisainepitoisuudesta (proteiini pitoisuus) ja heinän laadusta. Heinän kuukausihinta suoraan maanviljelijältä on n. 4-6e/kuukausi kahdelle marsulle. Heinäpaaleja ei tarvitse säilyttää sisällä. Niitä voi säilyttää esimerkiksi kylmässä varastossa (ei maapohjainen) tai kylmällä parvekkeella. Huonoimpina heinävuosina heinän saaminen paaleissa voi olla haastavaa keväisin. Suoraan viljelijältä hankkimalla voit saada tosi hyvänlaatuista heinää todella edulliseen kilohintaan.

Hankkijalta löytyy myös Kanejen ja jyrsijöiden ProHayt kuivaheinä 2e/kg. Kulut n. 16-20e/kuukausi. Heinä on laadultaan silppuista, joten sitä voi kulua huomattavasti enemmän ja se voi sotkea.

Ilmeisesti paremman laatuista ja maistuvampaa ProHayta on Hankkijan ProHay Odelma tai Basic. Ne kelpaa myös marsuille. Miinuksena, että nämä ovat tuoreena paalattua säilöheinää ja heinä tuntuu hieman kostealta. Tarvitset tilan johon levität heinää, ettei se homehdu, kun pussin avaat. Parin marsun omistajat voivat säilöä heinän levityksen jälkeen hengittävään kangaspussiin kuten pussilakanaan. Nämä heinät vievät paljon tilaa levitettynä ja lisäksi heinällä on normaalia voimakkaampi tallin haju. Joten et välttämättä halua säilyttää koko määrää makuuhuoneessasi. Hinta n. 6e/kuukausi n. 15e/paali. Tutustu heinä artikkeliin.

Budjetti ratkaisu pelletille

Pelletti:

Eläinkaupoista löytyy todella hyvälaatuisia pellettejä. Hinnat voivat olla 10-15e/kg. Pelletteihin voi saada kulumaan parhaimmillaan 50e kuussa.

Pelletien antamisen määrään voi vaikuttaa heinällä. Minulla on marsuille esimerkiksi analysoitua kesä/syysheinää, jossa on samavalkuaisaine/proteiini pitoisuus kuin pelletissä. Silloin marsut eivät hirveästi tarvitse pellettiä tuoreiden lisäksi (karkeasti arvioituna proteiini pitoisuus 10-16%). Jos heinä on köyhempää valkuaisainepitoisuudella silloin on valkuaisainesaantia turvattava lisäämällä pellettiä. Pelkkien numeroiden lisäksi on hyvä seurata marsun yleiskuntoa ja sen perusteella lisätä/vähentää pellettiä ja valita sopivampaa heinää. Tiivistettynä, jos marsu tuntuu pysyvän sopivan painoisena, marsu saa riittävästi tuoreita ja niistä vitamiineja (tai multivitamiinilisää). Voi riittää, että aikuiselle marsuille antaa pellettiä pari kertaa viikossa ja heinä valinnoilla vaikuttaa pelletin määrään.

Heinän lisäksi pelletin hintaan voi vaikuttaa valitsemalla halvemman pelletin. Esimerkiksi hankkijalta saatava Versele-Laga county’s best, 1,75-2e/kg. Ravintopitoisuuksilta aikalailla vastaavaa, kun kalliimmat jopa saman valmistajan ruuat. Ruoka on tehty kaneille, mutta käy täysin hyvin myös marsuille. Rodo rabbit breeder sopii myös marsuille sitä saa esimerkiksi kärkkäiseltä ja lakkapäältä. Hankinta paikasta riippuen n. 2e-3e kg. Halvin kilohinta taitaa olla Lakkapään verkkokaupassa. Huom! Pelletin maistuvuus ei aina kerro sen laadusta. Maistuvuutta voi parantaa esim. melassi, mutta sokeriset asiat maistuvat monesti ihmisistäkin paremmalta olematta terveellisempiä. Halvempi pelletti huonommalla maistuvuudella voi olla yhtä hyvää. Marsuilta voi toki mennä hetki, että tottuvat sitä syömään.

Toisien roska on toisien terveellinen hyviä vitamiineja ja ravintoaineita sisältävä herkku. Kuvassa marsut syövät mansikan perkauksesta ylijääneitä mansikan kantoja.

Tuoreet:

Tuoreruuasta marsut saa hyviä vitamiineja ja lisäksi ne ovat erinomaisia kevyitä herkkuja marsuille. Monesta kasvista voit syöttää marsuille osat, mitä sinulta itseltä jää yli salaatin teosta, kuten parsakaalin varret ja porkkanan kuoret. Kasviksia hankkiessa voit seurata kaupasta sesonki alennuksia. Ostamalla sesongissa olevia marsuille sopivia kasviksia voit säästää pitkän pennin. Lisäksi voit harjoitella kasvattamaan marsuille ruukussa ohraa/persiljaa/salaattia vuoden ympäri. Kesällä voit laittaa juureksia kasvimaalle. Kasvihuoneessa voi myös harrastaa monenlaisien kasvien kasvatusta. Kesällä voit käyttää hyödyksi luonnon antimia ja tutustua mitkä kasvit ovat marsun suurinta herkkua. Pelkästään villinä kasvavilla ulkotuoreilla voit korvata täysin kaupan antimet. Satokaudella voit tarjota marsuille esim. porkkanan naatit, joita saattaa saada ilmaiseksi. Kaupasta voi myös kysellä hävikkivihanneksia.

Marsujen Pet-luokan näyttelyssä, marsun terveydestä saa kokeneen marsuharrastajan mielipiteen

Terveystarkastus/kynsien leikkuu:

Osa ihmistä käyttää marsua terveystarkastuksissa eläinlääkärissä ja kynsienleikkauksessa eläinkaupassa/eläinlääkärissä. Marsun “halvempi” terveystarkastus voi olla käyttää marsua pet-näyttelyssä (hinta 5-10e/marsu) jossa marsuihin perehtynyt tuomari arvostelun ohessa katsoo marsun läpi kokenein silmin ja osaa myös kommentoida, jos marsu on syytä viedä eläinlääkäriin. Lisäksi ennen arvostelua marsu käy eläintentarkastuksessa, jossa koulutettu tarkastaja katsoo, että marsu on terve osallistumaan näyttelyyn. Näyttelyssä saatkin ainakin kahden ihmisen arvion arvostelun ohessa marsujen terveydestä. Jos kynsien leikkauksessa tarvitset apua, voit kysellä marsuihin perehtyneiltä yhdistyksiltä/muilta marsuharrastajilta apua esimerkiksi marsujen facebook palstalla. Näyttelystäkin voi löytyä vapaaehtoisia auttamaan kynsien leikkuussa. Marsusi kasvattaja saattaa voida myös opastaa tarvittaessa.

Eläinlääkäri:

Eläinlääkäriin menoa ei voi välttää marsun sairastuessa, mutta ennakkoon voi selvitellä eläinlääkäreiden hintoja. Joillain klinikoilla on superhyvä marsutietämys ja ne ovat 50% kalleimpien klinikoiden hinnoista. Kallein hinta ei takaa aina parasta marsutietämystä ja hoitoa. Näissä voi olla huomattavia hintaeroja. Joillakin paikkakunnilla on myös päivystäviä kaupungin eläinlääkäreitä, jotka ovat yksityisempiä asemia halvempia tietotaidon ollessa molemmilla samalla tasolla. Hinnasta riippumatta aina kannattaa mennä siihen paikkaan, jossa tietää marsujen saavan asiantuntevaa parasta hoitoa, jos joutuu käymään usealla asemalla se maksaa aina ylimääräistä. Paras siis selvittää itseään lähinnä oleva marsuista parhaiten tietävä asema, myös päivystysaikaan.

Tiivistelmä:

Näillä vinkeillä pystyt vähentäämään esimerkiksi kahden marsun ylläpito kustannuksia jopa 200eurosta 20euroon (ehkä jopa 10e) kuussa ilman, että niiden hyvinvointi, ravinnonlaatu tai terveys kärsii.