marsuista tietoa suomeksi suomalaisille

Marsujen kesähoitohaku

Alma Kelemen

Email

Hei!

Meillä on kaksi ihanaa koirasmarsua Kaakao ja Karamelli, jotka etsivät kesähoitoa rakastavalta hoitajalta noin 26 viikosta lähtien 31 viikkoon. Tarkennamme päivämäärän lähempänä kesää. Hoitoonn tulisi tarvetta siis noin viisi viikkoa. Hoitajan pitäisi olla Järvenpäässä tai järvenpään lähellä (tunnin ajomatkan sisällä Järvenpäästä)

Annamme hoitajalle tarkat ohjeet marsujen hoidosta, kun sellainen on löytynyt. Meille voi tarjota palkan, jonka haluaisi saada viiden viikon hoidosta ja voidaan neuvotella siitä.

Marsut ovat kesyjä ja kilttejä ja ne eivät pure. Ne ovat alle vuoden ikäisiä veljeksiä.

Jos olet vapaana kesällä tuohon aikaan, ja olisit kiinnostunut kahden suloisen marsun hoidosta samalla keräten vähän rahaa, ota yhteyttä kanssamme sähköpostissa. Kiitos!

Marsuille hoitopaikka Vantaalla

Carolina

Email

Tarjotaan hoitopaikkaa marsuille Vantaalta! Mukaan oma häkki, ruoka ja kaikki tarvittava.

Kokemusta marsujen hoidosta, minulla on ollut yhteensä kuusi omaa marsua. Tällä hetkellä ei ole yhtään, mutta marsukuumeen lievittämiseksi otan mielelläni niitä hoitoon.

Olen 50 vuotias marsufani (ollut jo lapsesta saakka) ja nelihenkiseen perheeseen kuuluu kaksi täysi-ikäistä poikaa, joista toinen on myös ihan hurahtanut marsuihin. Asumme rivitalossa ja meillä on pieni piha, jossa marsut voivat olla valvotusti.

Olethan yhteydessä sähköpostitse, niin jutellaan tarpeistasi tarkemmin!

tarjolla hoitopaikkoja marsuille!

Tuulia

Email

Tarjotaan vantaalla  joulukuussa   kotihoitopaikkoja vaikka jouluksi

Mukaan marsuille omat kuivikkeet, heinä ,ruoka..

Taikakuutioaitaukselle meillä ei ole tilaa joten  marsut  meillä  asuu tehdashäkissä ja ovat vapaana ovat sitten valvotusti.

itselläni on 24vuoden kokemus marsuista.

Tervetulleeksi hoitoon toivottaa myös ystävällinen ja kiltti  11vuotias koira joka elänyt koko ikänsä marsujen kanssa 🙂

Hinta: 60 e/ viikko

 

Ota sähköpostilla  yhteyttä

01350 Vantaalla hoitopaikka marsuille

Tuulia

Email

Hiekkaharjussa Vantaalla tarjotaan  hoitopaikkoja marsuille.

Meille on  junalla helppo tulla  esim Helsingistä ja lento-asemalle meiltä autolla n. 15 minuuttia ja junalla  7 minuuttia.

20vuoden kokemus marsuista

Omia marsuja ollut 20vuotta

Hinta: 50 e / vko

(2025 hinta nousee)

Mukaan oma häkki,omat kuivikkeet,heinä,ruoka ja muut tarvikkeet.

Hoitoa varatessa kannattaa  myös kysellä onko vapaita häkkejä,itselläni  voi välillä löytyä vapaita häkkejä joita voi lainata.

Taikakuutioaitaukselle meillä ei  ole mahdollisuutta Joten marsut asuvat tehdashäkissä.

Meillä asuu myöskin todella kiltti ja  rauhallinen koira joka on  kokoikänsä asunut marsujen kanssa.

Ota yhteyttä  Whatsapp  044 0495355

Sähköpostilla: tellun@hotmail.com

Hoitopaikka

Sofia A

Email

Moi!

Loma tulossa, mutta marsuille ei hoitajaa?

Laitahan tässä tapauksessa viestiä mulle.

Pitkä kokemus marsuista ja tällä hetkellä ei mahdollista ottaa omia niin mielellään voisin hoitaa omiasi/ jos tarvitset muuten apua marsujen hoidossa ole yhteydessä.

Olen 21-vuotias, turkulainen eli Turun alue!???? ????

Marsuille hoitopaikka Oulussa

Anja Häikiö

Email

Lomahoitoa Oulussa

Hei kaikille!

Onko lomasuunnitelmia ja tarvitsette possuille hoitopaikkaa? Minulla on ollut marsuja 6 vuotta mutta syksyllä aika jätti viimeisestä.

Nyt olen marsun tuskissani ???? ajatellut ottaa marsuja hoitoon tarvittaessa. Voin tarjota hoitopaikan häkissä 160cm ×85 cm tai taikiksista rakennetuista aitauksessa. Myös oma häkki on mahdollisuus tuoda. Asun Oulussa,  Tuirassa.

Hinnat :
Viikonloppu 2 marsua 15 euroa
Viikko 2 marsua 40 euroa.
Lisämaksut samaan häkkiin 5 eur/kpl.

Juhannuksena (21.6.-23.6) +50%

Hinnat sisältävät kuivan heinän ja veden. Vihanneksia sen mukaan mitä itselleni ostan eli aina varmaan jotain löytyy.
Purut eivät sisälly hintaan.

Ota yhteyttä niin jutellaan asiasta tarkemmin!

Anja Häikiö